Oikeustieteellinen on perinteisesti ollut ala, jonka hakijoiden keskuudessa on hyvin yleistä käydä jokin pääsykokeisiin valmistava valmennuskurssi. Kilpailu hakijoiden kesken on kovaa, ja pääsykoemateriaali voi olla vaikeatajuista sille suurelle osalle hakijoista, jotka eivät ole aikaisemmin juuri lukeneet oikeustieteellistä tekstiä. Siksi hyvän valmennuskurssin käyminen onkin monien hakijoiden mielessä iso osa hakuprosessia.
Itselleni varmasti valmennuskurssin tärkein anti hakukeväänä oli motivaatio, jota kurssiopettajien innostus ja tsemppi antoivat. Kun opettajat olivat innostuneita ja kannustavia, kasvoi omakin palo päästä sisään. Opettajat tsemppasivat ja valoivat uskoa omiin mahdollisuuksiin, mikä oli erityisesti loppuvaiheessa ratkaisevaa oman sisäänpääsyni kannalta. Pääsykokeeseen valmistautuminen on usein henkisesti vaativa prosessi, ja ilman todellista motivaatiota on äärimmäisen vaikeaa menestyä valintakokeessa.
Valmennuskurssista voi olla hyötyä tavoilla, joita ei osaa aavistaa ennen kurssin käymistä. Kurssiopettajat ja tutorit tietävät, mitä sisäänpääsy vaatii, ja osaavat ohjata hakijoita tekemään tarvittavan määrän töitä sisäänpääsyn eteen. Kun opettajat huolehtivat vaikkapa lukusuunnitelmapohjan tekemisestä ja harjoituskokeiden ajankohdista sekä muista hakukevääseen kuuluvista käytännön asioista, oma aikatauluttaminen helpottuu. Ainakin omalla kohdallani tämä auttoi vähentämään stressiä ja ylimääräistä huolehtimista. Itse olen huono suunnittelemaan ja jaksottamaan opiskelua, joten valmennuskurssin tuoma rytmi lukemiseen oli minulle suureksi avuksi.
Pääsykoekeväänä valmennuskurssin rooli on varmasti kaikille hakijoille erilainen, mutta usein valmennuskurssi rytmittää lukemista ja antaa pääsykoemateriaaliin uutta näkökulmaa. Kurssiopettajan kuunteleminen tuntui helpolta ja miellyttävältä itsenäisen pänttäämisen lomassa. Kokeneet opettajat osaavat myös poimia tekstistä olennaiset kokonaisuudet. Vaikka pääsykokeessa mitataan myös pikkutarkkaa osaamista ja yksityiskohtia, essee- ja oikeustapaustehtävät keskittyvät yleensä kirjojen keskeisimpiin asioihin. Itse olin saanut ennen valmennuskurssia kuvan, että kirjat on osattava kirjaimellisesti kannesta kanteen. Valmennuskurssilla opetuksessa keskityttiin kuitenkin keskeisimpiin ja vaikeimpiin kokonaisuuksiin, joista monia kysyttiin lopulta pääsykokeessakin. Vaikka tuntui, että tunnistan itse, mikä materiaalissa on tärkeää, oli lopulta hyvä luottaa kurssiopettajien ammattitaitoon.
Helpottavaa oli myös saada kurssilla vastauksia kysymyksiin, jotka kirjoissa jäivät mietityttämään. Vaikka kirjan kaikkia asioita ei tarvitse syvällisesti ymmärtää, asioiden muistamista helpottaa huomattavasti, jos ne tuntuvat loogisilta. Siksi oli hyvä, että valmennuskurssilla voi kysyä opettajilta matalalla kynnyksellä kirjan yksityiskohdista.
Valmennuskurssilta saatavat harjoitustehtävät ja pistokokeet opettavat rutiinia, jota pääsykoe vaatii. Oikiksen pääsykokeessa on osattava omanlaisensa vastaustekniikka, joka eroaa huomattavasti vaikkapa lukion koevastauksista. Tekniikan oppii harjoituksen – ja palautteen – avulla. Siksi tehtävien tekeminen ja niiden palautteesta oppiminen kurssiopettajien tai tehtäväntarkistajien avittamana on todella merkittävä tekijä pääsykokeeseen valmistautumisessa. Lisäksi harjoituskokeiden tekeminen auttaa selvittämään, mikä on itselle oikea tahti lukemisessa – vaikka huonosti mennyt harjoituskoe tuntuisi lannistavalta, se voi ohjata kiristämään tahtia lukemisessa. Lisäksi ainakin itsestäni oli hyödyllistä kuulla muiden kurssilaisten lukutavoista ja edistymisestä, jotta osasi mitoittaa oman lukemisen määrän oikein. Uskonkin, että ainakin omalla kohdallani valmennuskurssin käymisellä oli ratkaiseva merkitys sisäänpääsyn kannalta.
-Anna Turkki