Oikikseen hakeminen oli minulle pitkään itsestäänselvyys. Löin päätöksen lukkoon lukion toisen vuoden aikana ja ilmoittauduin valmennuskurssille lukion kolmannella. Valmennuskurssilla varmistuin siitä, että päätökseni oli oikea. Aloitin kurssin heti kirjoitusten jälkeen. Vaikka onnistuin ylioppilaskirjoituksissa hyvin, tulokseni eivät kuitenkaan tuoneet varmaa paikkaa Helsingin yliopistosta, joka oli ensisijainen hakukohteeni. Olin myös kuullut tuttavieni hakeneen oikikseen useita kertoja tuloksetta, joten otin pääsykokeet alusta alkaen vakavasti. Tämä oli ensimmäinen hakukertani ja aioin tehdä kaikkeni sisäänpääsyn eteen.
Kavereideni mukaan vastasin aina hyvin lakimiehen stereotyyppiä. Olin menestynyt opinnoissani, innokas esiintymään ja hyvä väittelyssä. Jopa lukion opinto-ohjaajan mielestä oikeustiede sopi minulle kuin nenä naamaan. Lisäksi minua kiinnostavia aineita olivat äidinkieli, historia ja uskonto. Niiden yo-kirjoituksista sai myös todistuvalinnassa hyvin pisteitä oikikseen. Oikeustieteen tutkinto vaikutti tarjoavan selkeän kuvan ammatista, johon valmistua. Lisäksi olen luonteeltani kilpailullinen, joten sisäänpääsyn haastavuus ei ollut ongelma. Seurasin siis kyseenalaistamatta itse luomaani valmista polkua, joka johti hakuprosessiin. En ollut koskaan todella koetellut motivaationi rajoja, valinnat olivat tulleet kuin itsestään. Koettelun hoitikin pääsykokeeseen lukeminen.
Opiskelin pääsykokeeseen vähintään kahdeksan tuntia päivässä, aina kirjojen saapumisesta koepäivään asti. Pääsykokeeseen lukeminen oli yksi siihenastisen elämäni haastavimmista asioista, mutta se oli täysin sen arvoista. Valmennuskurssin materiaali oli tässä avainasemassa. Osallistuin online-opetukseen, tein tehtäviä ja harjoituskokeita sekä kyselin tuutoreilta kokemuksia. Etenkin oikeustapaustehtävien tekeminen selkeytti tavoitettani pyrkiä oikikseen. Tehtäviin vastaaminen oli aidosti hauskaa, pääsin ajattelemaan uudella tavalla ja hyödyntämää tietojani ”käytännön tilanteissa”. Haluan tehdä samaa kiinnostavaa ongelmanratkaisua tulevaisuudessa työkseni! Kurssilta oppimani taidot ja opiskelumenetelmät, etenkin ajatuskartat, ovat olleet todella hyödyllisiä myös päästyäni tiedekuntaan.
Itse valintakoepäivä oli ohi hetkessä. Koe oli vallannut ajatukseni jo edeltävänä päivänä, enkä silloin keskittynyt enää mihinkään muuhun, pientä viime hetken kertausta lukuun ottamatta. Otin pääsykoekirjat mukaani, vaikka ei niistä mitään merkityksellistä enää irti saanut. Kirjat olivat olleet seuranani päivätolkulla, mutta pääsykoepäivänä päätin pitää ne suljettuina. Itse koe sujui mekaanisesti. Se oli erikoisella tavalla raskas, vaikka kysymykset eivät olleet erityisen vaikeita. Se oli armoton, minulla oli se mitä tiesin, muuta en pystynyt kokeeseen lisäämään. Ei tilaa pohdinnalle, harkinnalle tai luovuudelle. Kokeen tekeminen oli kuin matemaattista koodin tuottamista, tehtävänantoa sisään, tietoa ulos. Ennen kuin huomasinkaan, koe oli tehty ja tarkistettuani sen virheiden varalta poistuin, 15 minuuttia ennen koeajan loppumista.
Oloni kokeen jälkeen oli tyhjä. Taivas oli pilvien täyttämä, harmaa ja odottava, mutta puhdistavaa sadekuuroa ei ollut tulossa. Olin harjoituskokeita tehdessäni aina ollut varma, miten hyvin tai huonosti tehtävät olivat menneet, mutta nyt ei ollut kyse vain omasta suorituksestani. Tuloksiini vaikuttaisi miten tehtävät olivat menneet tuhansilla muilla hakijoilla. Oloni oli ontto, vailla odotuksia. Olin hieman pettynyt omien vastauksieni mekaanisuuteen. En päässyt juuri soveltamaan, tai näyttämään osaamistani laajemmin. Tämä oli tässä. Seuraavaksi piti vain odottaa.
En ajatellut opiskelupaikkaa kesällä paljoakaan. Olin jo saanut todistusvalinnan perusteella paikan oikeustieteellisessä tiedekunnassa Joensuussa. Odotin innolla, jos etenisin varasijalta Turun yliopiston linjalle. Kuulin pääsykokeen tulosten tulleen kesken kesätöiden valmennuskurssin Whatsapp-ryhmästä. Alkuun ajattelin katsovani tulokset työpäivän jälkeen, mutta uteliasuuteni vei voiton lounastauolla. Olin jo nähnyt tunnevyöryn valtaavan Whatsapp-ryhmän, ilon viesteistä ja suruvalitteluista. Käteni tärisivät jännityksestä kirjautuessani opintopolkuun. Henkeni salpautui, tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Kirjauduin opintopolkuun uudelleen ainakin 3 kertaa, vain varmistaakseni ilmoituksen aitouden. Pääsin pääsykoevalinnalla Helsingin yliopistoon!
Tuleville hakijoille tärkein vinkki on ottaa pääsykokeisiin lukeminen tarpeeksi vakavasti. Moni muu hakija lukee vähintään 8 h päivässä, ja lopulta kovin kilpailu rajallisista paikoista on parhaita opiskelijoita vastaan. Pitää olla myös tehokas, aika on käytettävä hyödyksi mahdollisimman hyvin. Harjoituskokeet ja aktiivinen kertaaminen on tässä keskeistä. Oma aikataulu ja toimivat rutiinit auttavat. Pitää myös uskoa itseensä! Tämä on pitkä matka, mutta kuka tahansa voi kyllä päästä maaliin.