Kurssiblogiin on saatu jo hienoja tarinoita ja vinkkejä siitä, miten sinne oikikseen päästään. Joistain kirjoituksista olen täysin samaa mieltä, mutta joistain täysin eri mieltä, mikä kertookin siitä, että sisään päästään monella eri tavalla. Tämän takia ensimmäisenä vinkkinäni on: tee asiat omalla tavalla. Ei niin kuin valmennuskurssilla opetetaan (toki valmennuskurssilla käydään monta tekniikkaa läpi, joista voi valita mieleisensä), ei niin kuin muut hakijat tekevät lukusalissa, ei niin kuin sisään päässeet kaverit kertovat, eikä todellakaan niin kuin jodelissa tms. somessa kerrotaan. Tämä sama ohje pätee niin luku-urakassa, kuin elämässä yleensäkin.
Ensimmäisellä hakukerralla alleviivasin sisällysluettelon eri väreillä vain sen takia, koska kaikki muutkin suttasivat värityskirjojaan kuten lapset päiväkodissa konsanaan. Koska halusin alkukantaisesti kuulua joukkoon en ymmärtänyt, että kaikki se väritys oli aivan turhaa. Päivät kuluivat muutenkin ”hauki on kala”- metodilla, ilman oikeaa keskittymistä lukemiseen. Kuvittelin kuitenkin oikeasti, että luin tosi paljon, sillä koko päivä pyöri kirjojen ympärillä. Luulisi, että hylätyn tuloksen jälkeen ei olisi toistanut samaa virhettä, mutta kuinkas kävikään. Toisena vuotenani löysin puolestaan kaikkien rakastamat post it- laput ja kirjan ylälaitaan tulevat markerit. Liimasin myös seinän täyteen kaikennäköisiä mindmappeja sun muita vastaavia, mihin kului aikaa aivan liian paljon, kun saman asian (ainakin itselläni) ajoi se (joka huomattiin vasta kolmantena vuotena), että pistin kappaleen jälkeen kirjan kiinni ja päässäni kävin sisällysluetteloa katsoen läpi kaikki kyseisen kappaleen tärkeimmät asiat. Tästä ei kuitenkaan tule vetää johtopäätöstä, etteikö nämä tekniikat voisi toimia, mutta mielestäni näissä aikaa kuluu aivan liikaa suhteessa siihen, mitä päähän todellisuudessa jää. Paperilla (ja kirjassa) näyttää hyvältä, kun on kaikennäköisiä lippulappuja, mutta todellisuudessa päähän ei olekaan jäänyt niin paljoa asiaa. Sekoilu jatkui toisena vuotena minulle ominaiseen tyyliin ja tulokset olivat sen mukaiset. Sama homma kuin ekalla kerralla: ei jatkoon. Täysin järjetöntä. Näillä hakukerroilla olisin kaivannut äitiä kysymään klassisen kysymyksen: jos kaverit hyppäävät kaivoon, hyppäätkö itse perässä.
Tämä kappale on varmasti tylsää luettavaa hakijalle ottaen huomioon, että olet kuullut saman asian jo vähintään tuhat kertaa. Sitä samaa toitotetaan niin tässä blogissa kuin kursseillakin: MOTIVAATIO. Sillä pääset sisään. Päätin jo yläasteella, että haluan oikikseen, vaikkei koulumenestykseni ollut koskaan mitään 10 tasoa, vaan kaukana siitä. Pääsin hädin tuskin lukioon, jossa sama sluibailu jatkui. Keskimäärin jokaisella lukion kurssilla tuli vähintään 5-6 poissaoloa ja ädinkielestä kirjoitin B:n (joka varmasti ilmenee tästäkin kirjotuksesta) ja muista aineista C ja M. Oponi kysyi minulta lukion tokalla, että oletko miettinyt oikiksen sijaan esimerkiksi yo-rakentaja linjaa? En ollut, sillä se oli oikis tai ei mitään. All in. Tästä ammensin oman motivaationi. Halusin päästä näyttämään keskisormea kaikille heille ketkä eivät uskoneet, että pääsen sisään, mutta myös heille ketkä uskoivat (tähän sisältyy myös oma peilikuvani). Tätä hämärää motivaatiota on vaikea koittaa pukea sanoiksi, mutta kun rakennustyömaan kahvitauolla luin päässeeni sisään, mätkäisin nyrkin pöytään kuin Frank Underwood, huusin kuin hullu ja mietin, että onneksi oli (tai ainakin kuvittelin) henkilöitä, jotka miettivät, että tuo kaveri ei varmasti pääse sisään. JOKAINEN pääsee sisään, jos sitä tarpeeksi haluaa. Eräissä toisen tiedekunnan bileissä yksi kaverini heitti minulle: ”Kasper, älä suutu tästä, mutta en olisi koskaan uskonut, että kaikista ihmisistä sinä pääsisit sisään oikikseen”. Elämäni paras kehu.
Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä neuvona: lue. Lue niin paljon, kuin ikinä pystyt. Isoimpana erona hakukerroillani oli lukemisen määrä. Ensimmäisenä vuotena luin todellisuudessa 4-6 tuntia päivässä käyttäen ajan kaikkeen epäolennaiseen (värityskirjaan ja kaikkeen muuhun sälhäykseen ja ennen kaikkea huonosti suunniteltuun aikatauluun). Käytin kuitenkin koko päivän tähän sekoiluun ilman lainkaan vapaa-aikaa. Toisena vuotena sama toistui, ehkei niin pahasti, mutta kuitenkin päin helvettiä. Kolmantena vuotena tein selkeän suunnitelman. Joka arkiaamu herätys klo 7.20, kirjastoon 5 min ennen sen aukeamista, fiksusti suunnitellut matkat valmennuskursseille ja eväitä riittävästi, ettei tarvinnut ravata kaupassa. Luin lähes joka päivä niin kauan, kunnes kirjasto sulkeutui, jonka jälkeen kävin salilla ja menin kotiin pelaamaan Fortniteä pariksi tunniksi ennen nukkumaan menoa. Näin minulla oli myös keväällä vapaa-aikaa, joka osaltaan auttoi jaksamaan läpi raskaan kevään. Viikonloppuisin tein samalla tavalla, mutta vain 8 tunnin päiviä, sillä harva kirjasto oli sen pidempään auki. Tällä metodilla sain luettua moninkertaisesti enemmän kuin aikaisempina vuosina, mutta vapaa-aikaa kertyi reilut 60 tuntia. Näin pääsin sisään kouluun ja suoritin 100 tierin Fortnitessä samaan aikaan. Valmennuskurssilla todettiin aivan sama asia jo ensimmäisellä hakukerralla. Opettajana toiminut juristi oli vuosien mittaan kysynyt hakijoilta: mitä teitte eri tavalla, kun pääsitte sisään? Joka ikinen kerta vastaus oli ollut sama: luin enemmän. Ensimmäisenä vuotena pidin tätä vähän huuhaana, kuten motivaatiopuheitakin, mutta nyt jälkeen päin voin todeta sinulle, joka olet hakemassa: lukemalla fiksusti, pääset sisään.
Toivottavasti näemme pääsykoebileissä, jos sinne asti selviän, mutta viimeistään syksyllä volgataan Pykälässä!
Ihanaa ja kirjastontäytteistä kevättä toivottaen,
Kasper Kasurinen
Avustava kurssipäällikkö