Kuka on Heidi Lumme?

Heidi on toista vuotta opettamassa Pykälän valmennuskursseilla ja Heidin aito positiivinen ja innostunut asenne tarttuu.

Heidi on yli kaksi vuotta sitten Helsingin yliopistosta valmistunut oikeustieteen maisteri. Hän työskentelee parhaillaan Associate-juristina yhdessä Suomen arvostetuimmista yritysjuridiikan asianajotoimistoista, Castren & Snellmanilla, jossa hän on nyt lähes vuoden keskittynyt vaativiin finanssialan sääntelyyn liittyviin neuvontatoimeksiantoihin niin suomalaisille, kuin kansainvälisille asiakkaille. Hän ehti opiskeluaikana kerryttää monenlaista käytännön työkokemusta muun muassa niin pienissä, kuin isommissa asianajotoimistoissa ja käräjäoikeudessa, kuin EU:n komission oikeusyksikössä Brysselissä, josta matka jatkui valmistumisen jälkeen Suomen valtiovarainministeriöön rahoitusmarkkinasääntelyn pariin. Koska yksi (suomalainen) tutkinto ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, suorittaa hän parhaillaan lisäksi englanninkielistä kansainvälisen liikejuridiikan maisteriohjelmaa Helsingin yliopistossa. Heidi on myös suorittanut lisäpätevöittävän asianajajatutkinnon.

Heidi pääsi aikoinaan oikeustieteelliseen sisään ensimmäisellä hakukerralla suoraan lukion jälkeen, mistä kiitos kuului ehdottomasti osittain hyvälle valmennuskurssille, joka haastoi ja tsemppasi häntä loppuun saakka, sekä antoi oikeanlaiset eväät kokeeseen. Oma kokemus herätti vahvan mielenkiinnon jatkaa valmennuskurssien parissa ns. pöydän toisella puolella, mikä onkin tapahtunut: vuosi 2022 on hänelle kirjaopettajana Pykälän Valmennuskursseilla järjestyksessä toinen, tosin opettamiskokemusta on ehtinyt kertyä jo sitä ennen kahden muun valmennuskurssiorganisaation parissa peräti neljältä keväältä sekä Pykälän Valmennuskursseilta opetusassistenttina, tehtäväntarkastajana ja tutorina jo opintojeni alusta lähtien. Hän aikookin tehdä voitavansa, jotta tästä keväästä tulisi myös hakijoille yhtä positiivinen kokemus.

Heidi toivottaa: ”Ihanaa kevättä, nähdään pian!”

© 2022 Pykälän valmennuskurssit
webDesign: Mekanismi »