Yksi valintakokeen tärkeimmistä hakijalta edellytettävistä taidoista on riittävän vastaustekniikan hallinta. Kun valintakoe muuttuu täytyy perusasiat, kuten vastaustekniikka ottaa ensimmäisenä haltuun. Kirjat voi jokainen osata ulkoa, mutta miten koetilanteessa yksittäiset asiat tulisi jäsentää kokonaisiksi vastauksiksi siten, että kokeen tarkastaja heltyy antamaan täyden pistehyvityksen vastauksesta? Tule ja opi tämä kanssamme!

Valtaisan kysynnän kohteena vuodesta toiseen ollut vastaustekniikkakurssimme palvelee erityisesti sinua, jolle oikeustieteellisen pääsykokeen tehtävätyypit eivät ole entuudestaan tuttuja tai joka kokee, että aiempi epäonnistuminen koetilanteessa on johtunut nimenomaan puutteellisesta vastaustekniikasta.

Vastaustekniikkakurssi sisältää 20 ot valintakokeessa vaaditun vastaustekniikan valmennusta. Kurssilla käydään läpi valintakokeen eri tehtävätyyppejä, joihin vastaamista myös harjoitellaan sekä itsenäisesti että opettajan johdolla. Opetuksen sisältöä on uudistettu vastaamaan yhä soveltavampaa valintakoetta.

Vastaustekniikkakurssin opetus alkaa 9.4.2024. Kaikki opetus striimataan ja tallennetaan kurssialustalle myös jälkikäteen katsottavaksi.

Pääsy kurssialustalle avataan aina mahdollisimman pian oston jälkeen, kuitenkin viimeistään kahden vuorokauden kuluessa ostosta.

Vastaustekniikka-kurssipaketti sisältää:

20 ot laajuinen vastaustekniikkaopetus

  • Yksi oppitunti sisältää 45 minuuttia valmennusta. Yhteen opetuskertaan sisältyy viisi oppituntia. Opetus myös striimataan ja tallennetaan myöhempää katselua varten.

Pykälän valmennusopas ja vastaustekniikan materiaalipaketti

  • Sisältää laajan valikoiman erinäisiä tehtäviä vastaustekniikan opettelemiseksi ennen valintakoekirjallisuuden julkaisua.

185 e

Ilmoittaudu kurssille



© 2024 Pykälän valmennuskurssit
webDesign: Mekanismi »